"JYPin puolesta olen pahoillani, että tähän päädyttiin pitkän prosessin seurauksena, koska emme enää yhdessä pystyneet rakentamaan riittäviä edellytyksiä toimivalle yhteistyölle. Nyt tapahtunut ei kuitenkaan poista palaakaan siitä yhteisestä hyvästä, mitä nämä reilut neljä Risto Dufvan JYP-päävalmentajavuotta ovat tuottaneet. Dufvan valmentajakaudella JYP nousi mestaruuteen, sai pronssia ja lisäksi voitti kolme kertaa SM-liigan runkosarjan." - Jukka Seppänen JYPin toimitusjohtaja 20.9.2011.
Johtajien, päälliköiden, valmentajien, yrittäjien vaikeat päätökset voivat johtaa parhaimmillaan äärimmäiseen menestykseen. Tässä pitää antaa krediitit JYPin toimistolle hyvästä pelin luvusta ja näkemisestä pidemmälle. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä ei ollut hetken mielijohteesta tehty päätös oireilua oli ollut jo pidemmän aikaa. JYP halusi tervehdyttää työympäristönsä.
Hyvän työilmapiirin luominen on johdon tehtävä. Huonolle työilmapiirille silmänsä ummistaja kaivaa omaa hautaansa. Työilmapiirin merkitys yrityksen menestykseen on merkittävä ja huono työilmapiiri näkyy suoraan yrityksen tuloksessa sairaslomina ja tehottomuutena. Johdon pitää pystyä tulkitsemaan signaaleja, joita voivat esim. sairaspoissaolojen lisääntyminen, eleet/ilmeet jne. Syy ei aina sairaspoissaoloihin ole työntekijässä, se voi olla myös signaali huonosta työilmapiiristä mihin ei ole kiva tulla. Tähän pitää johdon puuttua! Analysoi syyt ja toimi sen mukaan.
Työntekijän kynnys madaltuu sairaslomien ottamiseen, kun hänen työpaikastaan on tullut huonon työilmapiirinkeskus. Häntä ei huvita antaa työnantajalleen 120 %. Hänen aiemmin sivuuttamansa pikkuflunssa vaihtuu nuhakuumeeseen jne. Hyvä positiivinen energia vaihtuu negatiiviseen ja kaikkihan me ymmärrämme miten siinä käy.
Nuorten keskuudessa taas hyvillä nuorisovalmentajilla on tärkeä osuus joukkueen ilmapiirin luomisessa. Ilmapiirin merkitys harjoittelu- ja pelimotivaatiossa on äärimmäisen tärkeä.
Tämä asia ei millään tavalla sulje pois korkeampaa vaatimustasoa.
Tasavahvojen joukkueiden erilainen menestys pistää miettimään miksi joukkue A pärjää paremmin kuin joukkue B vaikka pelaajamateriaali on suhteellisen tasavahvaa. Helppo selitys on, että pelaajien asenne ei ole kunnossa. Pitäisikö valmentajien katsoa peiliin? PITÄISI!
Nuoriso valmentajan pitää olla opettaja, auttaja, hyvän hengenluoja, joka osaa olla vuorovaikutuksessa nuorten kanssa.
Nuorilla on aina ollut halu kuulua johonkin ja he ovat valmiita tekemään sen eteen mitä tahansa. Hyvien nuorisojoukkueiden takana on lähes poikkeuksetta hyvä yhteenpuhaltava me henki.
Kuinka hyvä olet tunnistamaan huonon ilmapiirin ryhmän sisällä?
High five JYPin johdolle - Työilmapiirin merkitys menestyksessä oli merkittävä.
Tommi
Emmää oo mikään rändi! On huvittavaa huomata, kuinka suomalainen osaava ammattilainen ei hyväksy olevansa brändi. Hyvän brändin perustana on aina rautainen ammattitaito tai huippuosaamisen osa-alue.
tiistai 24. huhtikuuta 2012
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Särkänniemestä Guggenheimiin
Näe pidemmälle!
"Mä uskon, että aikanaan Särkänniemeä ja Näsinneulaa kaavoitettaessa oli samaa visionäärisyyden puutetta vastustajien riveissä, kuin nyt Tampereen keskusareenan ja Helsingin Guggenheim museon vastustajissa."
Aikaan Paavolan ja kumppanien runtattiin päätökset läpi Tampereen kohdalla vain ja ainoastaan kaupungin ja tamperelaisten hyväksi (noh. Vähän omaakin etua ajatellen) mitä sitten! Haluttiin uskoa, että tää pitää saada läpi. Hinnalla millä hyvänsä, pienellä jääräpäisyydellä haluttiin kehittää omaa kaupunkia.
Tänään kymmeniä miljoonia kävijöitä myöhemmin Särkänniemi on tehnyt Tampereesta yhden suosituimmista matkailukohteista Suomesssa. Tehnyt Tamperetta omalla tavallaan tunnetuksi. Vaikuttanut omalta osaltaan siihen, että ihmiset kokevat Tampereen hyvänä ja mahdollisena paikkana, jossa haluaisivat asua. Uskotko ketjureaktioihin? Uskotko, että ilman noita päätöksiä Tampere voisi olla aivan jotain muuta? Viisasten kiveä ei kenelläkään ole.
Tämä ei ole kirjoitus siitä, että vanha pitäisi hävittää. Tämä on kirjoitus siitä, että miten Kaupunkien mielikuvaa voidaan muuttaa vetovoimaisemmaksi.
Tamperelainen identiteetti lähtee työläisyydestä, tehtaista ja ennen kaikkea me ollaan duunarien kaupunki. Nyt pitää nähdä millainen Tampere voi olla tulevaisuudessa, millainen kaupunki meidän jälkeemme jää? Millainen on 2050-luvun tamperelainen duunari. Miksei duunari sana voi kuvata, jotain muuta kuin tehdastyölaistä? Miksi me aina ajattelemme vain omaa napaamme? Miksi me emme haluaisi auttaa kaupunkiamme kasvamaan ja kehittymään?
Oletko koskaan miettinyt, että Tamperetta mainostetaan tehtaitten kauniina kaupunkina? Tehtaita, joita ei ole? Vaikka tehtaita ei ole, mutta silti ne eivät ole kadonneet kulttuuristamme? Emme me unohda! Oikea kysymys on millainen on moderni duunari? Miten muutamme kaupunkimme imagoa, jotta identiteettimme ei muutu ja vetovoimamme silti muokkautuu entistä vetovoimaisemmaksi. Oletko miettinyt, että Tampereen keskusautoareenasta keskusteltaessa puhe on vain jääkiekosta? Jääkiekosta, jonka osuus alueen (huomioi puhun alueesta, en yksittäisestä areenasta!) tuotosta on minimaalinen. Kuka idiootti kuvittelee, että Hjallis rakensi Hartwall areenan vain jääkiekolle? Areenan tuotto tulee, jostain aivan muualta piste.
Mitä, jos otettaisiiinkin kulttuurin näkökulma Tampereen mahdolliseen areenan alueeseen? Mitä alue voisi tehdä kaupungille? Miten se voisi muokata kaupunkia sen imagoa? Tehdä, jotain mitä Särkänniemi teki Tampereelle 1974-2012. Millaisen kuvan saat Tampereesta nykyään, kun saavut Helsingin suunnasta? Millaisen kuvan suunniteltu uusi alue antaisi Tampereesta tulevaisuudessa? Mainonnassa sanotaan, että ensimmäinen mielikuva on tärkein.
Mikä on oma mielikuvasi Tampereesta?
Olisiko mahdollista, että Tampereen keskusautoareenan alue olisikin silta modernin duunarin eläväiseen kaupunkiin, jolla menee hyvin. Kaupunkiin, joka ei ole unohtanut menneisyyttään, mutta rohkeasti tuunaa sitä uudelle vuosituhannelle. Menestyäkseen kilpailussa on nähtävä kauemmaksi kuin kilpailijat? Silhuetti taivaanrannassa aistii, henkii uutta aikaa, jonne yritykset haluavat ja töitä riittää tulijoille.
Mä uskon, että Särkänniemi oli aikanaan loistava juttu. Mutta mikä on Tampereen uusi Särkänniemi? Guggenheim?

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Vuorovaikutustaidot
Seesteisyys tuo innovatiivisyyden graalin malja. Seesteinen kaikkia rakastava ja syleilevä ilmapiiri, jossa kukaan ei ole erimieltä kehittää toimintaa. Vuorovaikutus on yhtämielistä ja kukaan ei valita mistään. AAAarrgh.
Opettele keskustelemaan ja rakastamaan eriäviä mielipiteitä. Haasta ja ympäröi itsesi ihmisillä, jotka tarjoavat muutakin kuin itsestäänselvyyksiä. Mikään ei kehity itsestäänselvyyksillä. Itseasiassa itsestäänselvyydet SUCKS!
Kupla ympärilläsi kasvaa ja elät omassa pikkuorgaanisessa ympäristössäsi, jossa mikään ei muutu. Sinua palvotaan ja kaikki mihin kosket muuttuu kullaksi. Kukaan ei voi kyseenalaistaa erinomaisuuttasi? Visiosi ovat yhtä loistavia kuin Irakin uusi vapaa internet tai Pohjois-Korean demokratian lisääntyminen.
Johtajat, joilla on hyvät vuorovaikutustaidot ja ennen kaikkea yhteys yrityksen etulinjaan omaa parhaimmat mahdollisuudet menestyä ja viedä toimintaa tehokkaasti eteenpäin.
Johtajan tuntiessa organisaationsa vahvuudet. Osaa hän hyödyntää ihmisten erikoisosaamisen muutostilanteissa. Hän tehostaa, oppii ja johtaa toimintaa ottamalla vinkkejä sieltä mistä niitä on saatavilla. Hyvällä johtajalla selkeä punainenlanka, kuinka yritystä viedään eteenpäin. Hän tunnistaa asiat, joilla yritystä voidaan kehittää. Hän ei pelkää olla läsnä tai kuunnella alaistensa ehdotuksia. Hän on luonut työilmapiirin, jossa vuorovaikutus on jatkuvaa. Raskaat, byrokraattiset rakenteet loistavat poissaolollaan.
Millainen on teidän työilmapiirinne?

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Pelin kunnioittaminen
Käsille hakkaamista, selkääntaklaamisia, avojäänpommeja, vauhdin poisottamisia mailalla ja kaiken huippuna hanskojen tiputtaminen taklauksentakia. Ei mä en puhu NHL-pelistä. Mä puhun eilisestä turnauksesta Lempäälässä, jossa 11-12 vuotiaat pojat ottivat mittaa reilussa hengessä. Herätkää! On aivan käsittämätöntä, että nämä molemmat hanskojen tiputtajat Ilveksen ja Rauman Lukon juniorit eivät saaneet suoraa suihkukomennusta, ei jäähyä! Valmentajan piti itse penkittää hanskojen tiputtaja loppupeliksi, joka olisi ollut tuomarien homma! Juniorityössä mukana olevilla pitää olla myös kasvatuksellinen vastuu!
Mä en syytä poikia! Mä syytän ammattitaidottomia nuorisovalmentajia, jotka eivät kunnioita peliä ja puutu oman joukkueen selkeään sikailuun. Mä syytän niitä vuorovaikutustaidottomia tuomareita, jotka eivät pysty keskustelemaan asioista tai saati sitten puuttumaan asioihin, jotka ovat kiellettyjä ammattiurheilussa. Lisäksi mä syytän seuroja, joista puuttuu pelin ja sen arvojen kunnioittaminen.
Opettakaa pojille pelin perustaitoja luistelua, laukauksia ja pelitaitoa. Älkää oikaisko näiden opettamisessa. Voitot, onnistumiset tulevat sitten kun on niiden aika. Koiruuksienviljely lähtee valmennuksesta ja seurojen toiminnan selkeistä linjauksista. Vaatikaa pojilta ja tytöiltä enemmän lajitaidoissa. Hajottakaa pelaaja osiin, jolloin kehitettäviä osa-alueita löytyy. Pelaajan yksilöllisen taitotason noustessa pelikin kehittyy, mutta siihen ei päästä koiruuksia viljelemällä.
Vaadinkin, että jääkiekkoliiton pitäisi vaatia "jääkiekko" nimisen brändin nimissä, että valmentajilla pitää olla jonkinmoinen mandaatti yleensä valmentaa. Tämän puuttuessa, jokainen kotisohvavalmentaja tuhoaa teidän tuotettanne. Miksi? Miksi te, ette pidä huolta omasta tuotteestanne?

tiistai 10. huhtikuuta 2012
Anna takaisin ja ylläty
Halu auttaa yhdistää ihmisiä, mutta osaatko hyödyntää sen?
Oletko miettinyt, että antamalla takaisin kohderyhmällesi arvostuksesi ja asiakastyytyväisyytesi kasvaa.
Voisitko antaa takaisin kohderyhmällesi, jotain kiitoksena heidän asiakas uskollisuudestaan?
Suomessa yhteisölle takaisin antaminen on vielä lapsen kengissä. Oletko miettinyt, että tukemalla kohderyhmäsi nuorten kokoontumispaikkaa, paikallista eläkeläisten pilkkikilpailua tai alueesi koiratapahtumaa teet markkinointia yrityksesi hyväksi.
Monesti mennään merta edemmäs kalaan oman fiiliksen, halujen pohjalta ja tuetaan tuhansilla euroilla sukulaisen tai naapurin pikkunatiaisen harrastusta. Mitä sä tosta saat - Hyvän mielen? Naapurisovun? Kuinka moni oikeasti tukemistasi yhteisöistä käy tai käyttää palveluitasi? Mikä on saamasi hyöty? Oikeasti? HERÄÄ PAHVI!
Pistä rahasi, sponsorieurosi sinne mistä saat yrityksellesi maximaalisimman hyödyn. Aloita, kysymällä itseltäsi keitä ovat asiakkaasi? Kuka on tärkein kohderyhmäsi? Tue heitä. Anna takaisin ja ylläty. Huomaat kuinka pienestä ihmiset haluavat olla sinulle ja yrityksellesi uskollisia.
Ohessa Virgin-yhtiöiden oivallinen ohje alkuun pääsemiseksi.
http://uk.virginmoneygiving.com/giving/raise-more/fundraising-ideas.jsp
TAKK:n tapa toimia.
http://www.facebook.com/TukeaTurvakodille
Just think about it! - Anna takaisin, saat takaisin.

Tunnisteet:
hyödynnä,
koulutus,
markkinointi,
nuoret,
oma-osaaminen,
pk-yritys,
virgin,
yhteisö
Sijainti:
Tampere, Suomi
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Vaatii rohkeutta lähteä tekemään asioita uudella tavalla.
"Aalto-yliopiston johtama ja hallinnoima AppCampus käynnistyy toukokuussa 2012. Tavoitteena on houkutella tuhansia sovellusehdotuksia opiskelijoilta ja yrittäjiltä ympäri maailmaa.
- Suomi hyödyntää uutta teknologiaa ennakkoluulottomasti, ja kulttuurissamme arvostetaan korkealle koulutusta ja teknologiainnovointia. Siksi nuorella sukupolvellamme on nyt nähtävissä kasvava kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan niin Aalto-yliopistossa kuin muuallakin, sanoi pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ohjelman julkistustilaisuudessa."
http://www.aalto.fi/fi/current//news/view/2012-03-26/
Haluan olla innovatiivinen uniikki oma itseni, jonka jokainen luomus, teko, idea..jne. ovat tulleet vain ja ainoastaan mun tai erilaisten johto- tai kehitysryhmien kynistä. Bullshit! Ideat tai teot ovat tuunattavissa, varastettavissa juuri omaan toimintaasi.
Mä olen todella innoissani siitä mitä Aalto-yliopisto on tehnyt muokatessaan mielikuvaansa yritysten ja ihmisten keskuudessa. Hitto, kuinka tosta vois oppia? Varastaa, jotain omaan toimintaansa.
"AppCampus lisää yliopiston kiinnostavuutta, mutta samalla Aalto-yliopisto pystyy hyödyntämään uusien innovaatioiden ja tekijöiden tuoman edun kehittäessään toimintaansa." - Tommi -
Koulutuslaitokset Tampere? Kuopio? Oulu? Vaasa? Jyväskylä? Joensuu? Onko teillä, jo yrityshautomot? Ovatko ne suunnattu selkeästi, jollekin erityisalueella? Voisiko tätä Aalto-yliopiston tapaa toimia tuoda selkeämmin paikalliseksi? Kuinka paikalliset yritykset saataisiin selkeämmin mukaan toimintaan? Mikä on meidän ydinosaamisalueemme, jota voimme hyödyntää parantaaksemme ja ennen kaikkea tukeaksemme paikallista osaamista ja sen hyödyntämistä. Miksi emme yhdessä paikallisten yritysten kanssa tukisi selkeämmin uusia innovaatioita, osaamista ja samalla mahdollistaisimme uusien työpaikkojen ja yritysten syntymisen paikkakunnallemme.
Mä olen valmis kokeilemaan.

torstai 5. huhtikuuta 2012
Pormestari
Pormestarin pitäisi olla kaupungille keulakuva, näkyvä kaupungissa tunnistettava mielipidevaikuttaja. Ihminen, jonka pitää olla visionääri ja nähdä asioiden tuomat hyödyt ja haitat kaupungilleen. Olla se, joka avaa rohkeasti keskusteluja ja antaa statementtejä miksi näin tehdään.
Lukisin ja kuuntelisin mielelläni tälläisiä ajatuksia. Näin siitäkin huolimatta vaikka en olisi aina samaa mieltä asioista. Olisin ylpeä, että hei meidän pormestari uskaltaa pistää itsensä likoon!
Nykyään pelätään liikaa sitä mitä muut ajattelevat. Pelätään, että joku suuttuu. Lisäksi meillä voi olla vietintäosasto, joka pistää tarinat/lausunnot/jne. suuhumme. Voi kiesus. Eikö meillä saa olla omaa mielipidettä asioista? Jonkun vaan pitää nostaa kissapöydällä. Kenellä on tähän suurin auktoriteetti kaupungissa jos ei pormestarilla?
No, kysymys kuuluu: Kuka on kaupungin pormestari? Kuka on se, jolla on samantapainen mandaatti kylässä, kaupungissa, alueella?
Olen tehnyt omakätisesti tutkimusta Tampereen kaupungin nykyisen pormestarin tunnettavuudesta kaupunginasukkaiden keskuudessa henkilökohtainen myyntityökurssia vetäessäni. Tulos on ollut aika hassunhauska n. 200 testatusta 10 on tunnistanut kyseisen hahmon.
Heheh...Mielestäni myyntityössä olevan kaverin pitäisi olla tunnettu omassa kohderyhmässään? Tamperettahan hän myy? am i right? En nyt arvostele häntä henkilönä, koska en häntä ja hänen mielipiteitään tunne.
Hyvät myyntimiehet ja -naiset tietävät, että kohderyhmässään tunnettu osaava kaveri, joka huomioi ja kuuntelee asiakkaan tarpeita pääsee pitkälle.
Tunnetko sinä oman kaupunkisi tärkeimmän vaikuttajan?

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Baarimestari
"Haluatko työn, jossa viina virtaa, musiikki soi ja molempien sukupuolen edustajia parveilee jonoksi asti?"
...näin mainostetaan baarimestarin työpaikkaa, mutta onko tämä tapa hyväksi ammattikunnan osaamiselle ja arvostukselle? Voisiko kyseinen työpaikkailmoitus olla vaikka: Tarvitsemme persoonallisia, vuorovaikutustaitoisia baarimestareita, joilla ammattimainen suhtautuminen työhönsä.
Ärsyttää tämä yksioikoisuus, putkiajattelumaisuus. Mä haluaisin, että lähtisimme miettimään yksinkertaisia kysymyksiä. Miksi mä tykkään hengata, jossain baarissa? Mikä tekee siitä juuri sellaisen mageen mestan, jossa ihmiset haluavat viettää aikaa?
Hain perspektiiviä baarikierrokselta viikko sitten ympäri Tamperetta, kun tiesin tulevasta koulutuksesta. Tarkkailin ravintolatyöntekijöitä ja heidän sopimistaan kyseisiin paikkoihin. Ikäväkseni oli pakko todeta, että liian moni oli vaan töissä! Ihmisistä näki, että intohimo ja halu ollaläsnä puuttui.
Paikka, henkilökunta, ilmapiiri kaikki vaikuttavat onnistumiseen. Hyvä baari onnistuu vain jos kaikki ovat tekemisessä mukana. Ihmisten pitää tuntea baarin syntyperä, arvot ja myydä omaa baariaan osaamisellaan.
Mä jotenkin aina jään funtsaan niitä Lontoon aussibaareja, joissa oli lungi meininki. Miten sä teet lungin meiningin?
Myyntiä ja markkinointia 2 päivää baarimestareille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)