maanantai 9. huhtikuuta 2012

Vaatii rohkeutta lähteä tekemään asioita uudella tavalla.

"Aalto-yliopiston johtama ja hallinnoima AppCampus käynnistyy toukokuussa 2012. Tavoitteena on houkutella tuhansia sovellusehdotuksia opiskelijoilta ja yrittäjiltä ympäri maailmaa.
- Suomi hyödyntää uutta teknologiaa ennakkoluulottomasti, ja kulttuurissamme arvostetaan korkealle koulutusta ja teknologiainnovointia. Siksi nuorella sukupolvellamme on nyt nähtävissä kasvava kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan niin Aalto-yliopistossa kuin muuallakin, sanoi pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ohjelman julkistustilaisuudessa."

http://www.aalto.fi/fi/current//news/view/2012-03-26/


Haluan olla innovatiivinen uniikki oma itseni, jonka jokainen luomus, teko, idea..jne. ovat tulleet vain ja ainoastaan mun tai erilaisten johto- tai kehitysryhmien kynistä. Bullshit! Ideat tai teot ovat tuunattavissa, varastettavissa juuri omaan toimintaasi.

Mä olen todella innoissani siitä mitä Aalto-yliopisto on tehnyt muokatessaan mielikuvaansa yritysten ja ihmisten keskuudessa. Hitto, kuinka tosta vois oppia? Varastaa, jotain omaan toimintaansa.

"AppCampus lisää yliopiston kiinnostavuutta, mutta samalla Aalto-yliopisto pystyy hyödyntämään uusien innovaatioiden ja tekijöiden tuoman edun kehittäessään toimintaansa." - Tommi -

Koulutuslaitokset Tampere? Kuopio? Oulu? Vaasa? Jyväskylä? Joensuu? Onko teillä, jo yrityshautomot? Ovatko ne suunnattu selkeästi, jollekin erityisalueella? Voisiko tätä Aalto-yliopiston tapaa toimia tuoda selkeämmin paikalliseksi? Kuinka paikalliset yritykset saataisiin selkeämmin mukaan toimintaan?  Mikä on meidän ydinosaamisalueemme, jota voimme hyödyntää parantaaksemme ja ennen kaikkea tukeaksemme paikallista osaamista ja sen hyödyntämistä. Miksi emme yhdessä paikallisten yritysten kanssa tukisi selkeämmin uusia innovaatioita, osaamista ja samalla mahdollistaisimme uusien työpaikkojen ja yritysten syntymisen paikkakunnallemme.

Mä olen valmis kokeilemaan.

Tommi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti