sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Pelin kunnioittaminen

Käsille hakkaamista, selkääntaklaamisia, avojäänpommeja, vauhdin poisottamisia mailalla ja kaiken huippuna hanskojen tiputtaminen taklauksentakia. Ei mä en puhu NHL-pelistä. Mä puhun eilisestä turnauksesta Lempäälässä, jossa 11-12 vuotiaat pojat ottivat mittaa reilussa hengessä. Herätkää! On aivan käsittämätöntä, että nämä molemmat hanskojen tiputtajat Ilveksen ja Rauman Lukon juniorit eivät saaneet suoraa suihkukomennusta, ei jäähyä! Valmentajan piti itse penkittää hanskojen tiputtaja loppupeliksi, joka olisi ollut tuomarien homma! Juniorityössä mukana olevilla pitää olla myös kasvatuksellinen vastuu!

Mä en syytä poikia! Mä syytän ammattitaidottomia nuorisovalmentajia, jotka eivät kunnioita peliä ja puutu oman joukkueen selkeään sikailuun. Mä syytän niitä vuorovaikutustaidottomia tuomareita, jotka eivät pysty keskustelemaan asioista tai saati sitten puuttumaan asioihin, jotka ovat kiellettyjä ammattiurheilussa. Lisäksi mä syytän seuroja, joista puuttuu pelin ja sen arvojen kunnioittaminen.

Opettakaa pojille pelin perustaitoja luistelua, laukauksia ja pelitaitoa. Älkää oikaisko näiden opettamisessa. Voitot, onnistumiset tulevat sitten kun on niiden aika. Koiruuksienviljely lähtee valmennuksesta ja seurojen toiminnan selkeistä linjauksista. Vaatikaa pojilta ja tytöiltä enemmän lajitaidoissa. Hajottakaa pelaaja osiin, jolloin kehitettäviä osa-alueita löytyy. Pelaajan yksilöllisen taitotason noustessa pelikin kehittyy, mutta siihen ei päästä koiruuksia viljelemällä.

Vaadinkin, että jääkiekkoliiton pitäisi vaatia "jääkiekko" nimisen brändin nimissä, että valmentajilla pitää olla jonkinmoinen mandaatti yleensä valmentaa. Tämän puuttuessa, jokainen kotisohvavalmentaja tuhoaa teidän tuotettanne. Miksi? Miksi te, ette pidä huolta omasta tuotteestanne?

Tommi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti